Kasvihuoneiden sähkönkäytössä on mahdollisuuksia sähkön kulutusjoustoon, kunhan kasvien vuorokausirytmi huomioidaan. Luke ja VTT ovat tunnistaneet yhdessä alan toimijoiden kanssa uuden liiketoimintamahdollisuuden, jossa kasvihuoneiden sähkönkulutusta ohjataan reaaliajassa sähköjärjestelmän tarpeiden mukaisesti ottaen laaja-alaisesti huomioon kasvien kasvun edellytykset. STEK myönsi hankkeelle rahoitusta, ja sille haetaan edelleen lisärahoitusta muun muassa Business Finlandilta.
Ruoan tuotanto kasvihuoneissa lisääntyy ympäri maailmaa, kun ilmastonmuutos tekee perinteisestä viljelystä yhä haastavampaa. Kasvihuoneet käyttävät valtavasti sähköä valaistukseen, lämmitykseen ja kastelujärjestelmiin. Kasvihuoneet kykenevät tarjoamaan joustoa, mutta niiden sähkönkulutuksen optimointi on haastavaa, kun eri joustomarkkinoilla on erilaisia vaatimuksia eikä kasvien kasvua voida riskeerata.
Samaan aikaan hajautettuihin ja uusiutuviin sähköntuotantomuotoihin siirtyvä sähköjärjestelmä on suuressa murroksessa ja sähkön kulutusjouston rooli on merkittävässä kasvussa. Alan toimijat ovatkin tunnistaneet kasvihuonetuotantoon disruptiivisesti vaikuttavan uuden liiketoimintamahdollisuuden, jota hankkeessa tehtävä pitkäjänteinen tutkimus- ja kehitystyö valmistelee. Lopullisena tavoitteena on kehittää uutta vientikykyistä teknologiaa tulevaisuuden älykkäisiin kasvihuoneisiin, joissa sähkönkulutusta optimoidaan kustannusten minimoimiseksi sekä joustomarkkinoilta saatavien tuottojen maksimoimiseksi, varmistaen samaan aikaan kasvien hyvinvointi ja runsas sato.
Hanketta vetävät Luke ja VTT. Hankkeessa on lukuisia yrityskumppaneita, ja myös Puutarhasäätiö on lupautunut rahoittamaan hanketta.
Sähköistyvä yhteiskunta perustuu standardeihin, jotka ovat keskeinen osa sähköalan perusosaamista. Standardointi on mukana hallitusohjelmassa osana kansallista strategiaa, ja sen merkitys kasvaa jatkuvasti. Sähköalan standardisoinninsta vastaavan SESKOn tuottama Sähköteknisen standardoinnin perusteet -verkkokurssi tarjoaa alan opiskelijoille mahdollisuuden ymmärtää, miten standardit ohjaavat turvallisuutta, laatua ja yritysten kilpailukykyä.
Standardien tuntemus parantaa oppilaiden työllistymismahdollisuuksia ja auttaa heitä toimimaan laadukkaasti ja turvallisesti.
Opettajien avuksi laadittu verkkokurssi tarjoaa selkeät työkalut standardien opettamiseen ja niiden käytännön soveltamiseen. Standardit ovat keskeinen osa sähköturvallisuutta ja sähkötyöturvallisuutta ja niiden ymmärtäminen on ratkaisevaa alalla toimiville.
Kurssi on maksuton ja sisältää tekstejä, kuvia, videoita ja äänitiedostoja. Alusta toimii SaarniLearningin Priima-ympäristössä ja on integroitavissa Moodleen.
STEKille osoitettuja rahoitushakemuksia käsittelee asiantuntijatyöryhmä, joka tekee päätösesityksen hallitukselle.
Pyrimme edelleen mahdollisimman joustavaan hakemusten käsittelyyn, mutta toistaiseksi rahoitushakemusten käsittelyaikataulu on sidoksissa STEKin hallituksen kokousaikatauluihin. Loppuvuoden osalta ne näyttävät tältä:
Seuraava hallituksen kokous on 21.10. Siihen ehtiäkseen tulisi hakemus olla jätetty järjestelmäämme viikon 40 aikana. Marraskuun hallituksen kokous on puolestaan 26.11. ja siihen ehtii, kun hakemus on jätetty 1.11. mennessä.
Energiatekniikka opiskeleva Wilhelmiina ja sähköasentajana työskentelevä Henkka jatkavat vierailuja peruskoulun yläasteilla Itä-Suomessa ja pk-seudulla. Vierailuilla valaistaan peruskoulun jälkeistä elämää miettiville nuorille sähkö- ja energia-alan koulutusmahdollisuuksia ja uraa tulevaisuuden alalla. Kouluvierailuja on tehty jo useampana vuonna ja ne ovat saaneet erittäin hyvää palautetta niin opoilta kuin itse koululaisiltakin.
100 prosenttia palautteeseen vastanneista opoista arvioi, että oppitunnilla onnistuttiin puhuttelemaan kohdeyleisöä todella (62%) tai melko hyvin (38%). Lisäksi kaikki kokivat vastaavat vierailut tarpeellisiksi myös tulevaisuudessa.
Syksyllä kouluvierailuja toteutetaan Itä-Suomessa ja pk-seudulla, mutta kevään vierailut ovat vielä auki. Sekä syksyn että tulevan kevään kouluvierailuihin voi vielä päästä mukaan täyttämällä hakulomakkeen kampanjan sivuilla. Hakulomake löytyy oikeasta sivupalkista.
#Näkymätönvoima on sähköalan järjestöjen Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK ry:n, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n sekä Sähköteknisen Kaupan Liitto STK ry:n monivuotinen viestintäkampanja sähkö- ja energia-alan koulutus- ja työmahdollisuuksista.
STEKin uusi strategia käynnistettiin verkkoaivoriihellä, joka oli avoinna 14.8. – 27.8. Verkkoaivoriihessä saattoi jättää omia näkemyksiään STEKin toimintakentäksi, mutta järjestää myös muiden jättämiä ajatuksia oman mielen mukaiseen tärkeysjärjestykseen.
Tänä aikana aivoriihessä vieraili 141 kävijää. Saimme yli 500 avointa vastausta, joiden pohjalta lähteä pohtimaan STEKin toiminnan ydintä.
Sähköä ilmassa -tiedeshow lähtee taas kiertueelle, tällä kertaa Etelä-Savoon ja Etelä -Karjalaan.
Tiedeshow on suomenkielinen ja se on suunnattu alakoululuokille. Osaksi marraskuun alussa kiertävää tiedeshowta voi päästä jättämällä hakemus Heurekan sivuilla 24.9. mennessä. Lopullinen kiertuesuunnitelma mietitään logistisesti järkeväksi niin, että mukaan valitaan sekä isompia että pienempiä kouluja.
Esityksen kesto on noin 20 minuuttia ja yhteen esitykseen mahtuu esitystilasta riippuen noin 100 hlö.
Tiedekummiluokkamme vierailevat tiedekeskus Heurekassa loka-joulukuussa – haku auki 1.9. asti
Kummiluokkapakettiin sisältyy ohjattu Sähköistä kaupunki -työpaja, sisäänpääsy Heurekan näyttelyihin sekä tilausbussikuljetukset koululta Heurekaan ja takaisin yhdelle luokalle (max 30 hlö).
Vierailut on suunnattu alakoulun luokille maksimissaan 200 kilometrin säteellä Heurekasta. Huomioittehan, että matkat tehdään tilausbussilla ja vierailut toteutetaan Heurekan aukioloaikojen puitteissa. Heurekan kummiluokkatiimi valitsee yhteistyössä STEKin edustajan kanssa luokat niin, että sekä matkustusajat että matkojen kustannukset pysyvät kohtuullisina.
Mikäli luokkanne on yhteisopettajuusluokka, voitte hakea useampaa kummiluokkapakettia. Työpaja on suomenkielinen ja sen kesto on 60 minuuttia. Vierailuun kannattaa varata aikaa yhteensä vähintään 3 tuntia, jotta aikaa jää myös vapaaseen tutustumiseen näyttelyissä.
Kummiluokkavierailuiden sisäänpääsylippujen, työpajan sekä kuljetuksen kustannuksista vastaa STEK ja ne ovat mukaan valituille luokille maksuttomia. Mukaan valituille lähetetään tarkemmat varausohjeet hakuajan päätyttyä.
Tule opettelemaan Voimalan käyttöä, niin saat oppimispaketit koulullesi!
STEK jakaa Voimala-oppimispaketteja Voimala-koulutuksessa käyneiden peruskoulun opettajien kouluille. Koulutus on tarkoitettu alakoulun 3 lk – 6 luokkien opettajille tai yläkoulun aineopettajille.
OHJELMA Aika: 15.9. klo 16.00 – 19.00 välipalasnack tarjolla ravintolassa 15.- 16.00 Paikka: Tiedekeskus Heureka, Tikkurila
Kouluttajana toimii Merike Kesler Helsingin yliopistosta.
Koulutus kestää kolmisen tuntia, ja se soveltuu myös veso-koulutukseksi. Samalla käynnillä, joko ennen tai jälkeen työpajan, on mahdollisuus tutustua itsenäisesti tiedekeskus Heurekan näyttelyihin. Ennen koulutusta on tarjolla pieni välipalasnack tiedekeskuksen ravintolassa.
Päästöttömäksi sähköistyksen avulla pyrkivä yhteiskunta edellyttää hyvin monenlaista standardointia. Suomen kansallinen standardointijärjestö SESKO on viime aikoina julkaissut kyberturvallisuusstandardeja teollisuudelle, sähköautojen latauksen suojalaitteisiin liittyviä standardeja sekä kotitalouspistokytkimien uusia standardeja. Laaja skaala kertoo hyvin siitä, miten monella tasolla standardointi on tarpeen.
SESKOn toiminta sähköistämisen standardoinnissa on perusta, joka varmistaa tuotteiden ja järjestelmien toimivuuden, turvallisuuden ja yhteensopivuuden. Standardoinnin merkitys tuotteiden, järjestelmien ja kokonaisten teknologioiden käyttöönotolle ja edelleen kehittämiselle korostuu energiantuotannon murrosvaiheessa, kun uusille tuotteille ja teknologioille sekä niiden soveltamisalalle on luotava yhteiset käytännöt. Standardointityö on pitkäjänteistä kansainvälistä työtä, ja sähköalan standardit myötävaikuttavatkin sekä suoraan että epäsuorasti YK:n kaikkiin 17 kestävän kehityksen tavoitteen saavuttamiseen. SESKO kutsuu alan asiantuntijoita eri aiheiden parissa painivien standardointityöryhmien työskentelyyn.
Puhtaan energian ytimessä
SESKOn vuosina 2022-2023 käynnissä ollut Puhdas Energia– kampanja aktivoi kotimaisia asiantuntijoita alan ajankohtaisiin standardointiryhmiin (muun muassa aurinkosähkö-, tuulivoimajärjestelmät, polttokennot sekä merienergia). Kampanjaa kohdennettiin teollisuuden toimijoiden ja TKI-asiantuntijoiden ohella erityisesti oppilaitoksiin.
Kampanja on myös hyvä esimerkki SESKOn standardointityön puhtaan, päästöttömän energiantuotannon käyttöönotolle. Kampanjassa määriteltiin standardeja Suomessa voimakkaasti kasvaneen tuuli- ja aurinkoenergian sekä vihreän vedyn sovelluksiin.
Kampanja lähenee loppuaan, mutta Puhdas energia jatkaa ilmiönä SESKOn toiminnassa. Vuoden 2024 aikana on toteutettu useita tapahtumia, joissa puhdasta energiaa käsitellään monipuolisesti. Viimeisimpänä tapahtumana järjestettiin Puhdas energia kilpailutekijänä -aamiaistilaisuus, jonka tarkoituksena oli aktivoida keskustelua standardoinnin, teollisuuden ja poliittisten tarpeiden yhteensovittamisesta puhtaan energian tuotannon tukena ja kilpailutekijänä.
SESKOn kriittisen tärkeä toiminta on haluttu turvata STEKin jatkuvalla rahoituksella. Yhteisiä intressejä STEKin ja SESKOn välillä on löytynyt muitakin, etenkin kun muutaman vuoden ajan on jaettu yhteiset toimitilat Pitäjänmäellä. Jaetut toimitilat mahdollistavat iloisia juhlatilaisuuksia ja työhyvinvoinnin ylläpitoon säännöllistä keppijumppaa poikkijärjettöllisin voimin.
Nuoret sukupolvet yhteisenä intressinä
Molemmat organisaatiot ovat huolissaan alan tulevaisuuden työvoiman riittävyydestä ja osaamisesta. STEK on pyrkinyt alan yhteisellä Näkymätön voima -kampanjalla tavoittamaan yläasteikäisiä, koulutusvalintojaan miettiviä nuoria. SESKOn prioriteettina ovat jo opiskelevat, joille on tärkeää saada perustietämys standardeista, niiden käytöstä ja merkityksestä. SESKO-Akatemiasta löytyykin jo runsaasti perustietoa niin alaa opiskelevan kuin asiantuntijankin käyttöön. Opetusmateriaalit tulevat täydentymään syksyllä julkaistavalla sähköisellä alustalla.
SESKO tarjoaa opiskelijoille ainutlaatuisia mahdollisuuksia päästä osallistumaan kansainvälisiin työpajoihin, joissa on helppoa verkostoitua sähköalan nuorten ammattilaisten kanssa ja päästä oppimaan standardointia. Sekä SESKOn TKI-kilpailu että CEN & CENELEC:in Standards+Innovation Awards tuovat molemmat näkyvyyttä korkeakoulujen tutkimushankkeille sekä opinnäytetöille ja väitöskirjoille, ja nostavat esiin uuden sukupolven tieteentekijöitä ja innovaattoreitta.
SESKO ry on sähköteknisen alan kansallinen standardointijärjestö. SESKOn asiantuntijaryhmien välityksellä suomalaiset teknologiaosaajat voivat osallistua standardien laadintaan, luoda uusia ratkaisuja sekä ennakoida tulevia käytäntöjä.
Nuoret ovat kohderyhmänä monelle yritykselle varsin outo. Mutta juuri siinä – nuorten puhuttelussa ja nuorten kanssa toimimisessa – olemme tukenasi.
Näkymätön voima – kampanja on listannut parhaita käytäntöjä, joilla varmistaa nuorelle positiivinen TET-viikko tai tehdä yrityksesi kouluvierailusta nuoria kiinnostava, ja saada kommunikaatiokanavat yläasteikäisiin auki.
Dialogi nuoren kanssa on vastuullisuusteko
Kampanjan yritysyhteistyöhön on ilmoittautunut kolmetoista sähkö- ja energia-alalla toimivaa yritystä, jotka julkistamme syksyllä. Nämä edelläkävijät ovat sitoutuneet joko TET-paikan tai yritysvierailun järjestämiseen. Tähän vastuullisuustekoon sitoutuneet ovat saaneet kampanjalta sparrausta, ja yrityksille on myös etsitty oma paikallinen yhteistyökoulu.
Kampanjasivuilla sivupalkista löytyvän linkin takana on yrityksille yhteydenottolomake, jonka täyttäneitä olemme kutsuneet yritysinfoihin. Kevään ja kesän osalta infot on nyt pidetty, mutta sparrailua järjestetään taas syksyllä. Mukaan olet lämpimästi tervetullut milloin vain.