Opettajat ohjaimiin ja ajajan paikalle
Viimeistään energiamurroksen myötä on osaavan työvoiman saatavuus noussut koko toimialan polttavimmaksi tulevaisuuden haasteeksi. Ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset koskettavat myös STEKiä, jonka on aika arvioida toimintansa prioriteetteja ja etenkin vaikuttavuutta. Opetuksen ja opetusmateriaalien kehittämisen osalta se tarkoittaa opettajien parempaa hyödyntämistä oman työnsä asiantuntijoina.
STEKin perustehtäviin on pitkään kuulunut koulutuksen ja opetuksen kehittämiseen panostaminen. Erityisesti nuorien ja lapsien innostaminen tekniikan ja tieteen pariin on näkynyt niin kouluille tarkoitetun sähkölä.fi -sivuston oppimateriaalin leveydessä kuin vaikkapa Heurekan sähköaiheisten näyttelyiden ja tiedeshow-kiertueen suosiossa. Nuoria sähkö- ja energiatekniikan uralle innostava Näkymätön voima -kampanja on onnistunut puhuttelemaan nuoria sekä sosiaalisessa mediassa että kouluvierailuilla.
Osaamisen riittävyys alalla tulevaisuudessa on kuitenkin haaste, jossa STEKinkään voimavarat eivät välttämättä riitä – etenkään yksin. Olen useassa yhteydessä nostanut esiin sitä, että ikäluokkien pienentyessä, osaajien eläköityessä, energiamurroksen ja teknologioiden edetessä ja liiketoimintamallien muuttuessa osaamisesta tulee entistä kriittisempi tekijä. Toistaiseksi hakijamäärät alan oppilaitoksiin ovat pysyneet kohtalaisella tasolla, mutta en tuudittautuisi siihen, että tällä pärjätään vielä vuodesta 2030 eteenpäin. Määrien lisäksi pitäisi tarkkaan miettiä sitä, millä osaamisella pärjätään jatkossa.
Vastuu osaamisen varmistamisesta jakautuu laajalle
Oppilaitokset ja erilaiset instituutiot toki mahdollistavat niin formaalin, tutkintoihin tähtäävän kuin työn ohessa eri tavoin täydentävän oppimisen ja osaamisen kehittymisen. Jossain on todettu, että uutta osaamista oppii 70 prosenttisesti työssään ja tekemällä, 20 prosenttisesti oppimalla muilta ympärillä ja vasta loppu 10 prosenttia opitaan kouluttautumalla. Työn ja työnantajien rooli soveltavan osaamisen varmistamisesta on suuri, mutta oppilaitoksien ja koko koulutusjärjestelmän rooli perustan luomisessa on kriittinen.
Koulutusjärjestelmän rahoitus ja sitä nauttivat organisaatiot ovat isojen haasteiden edessä. Kotimaisia kieliä puhuvien ikäluokkien väheneminen, oppimisen monimuotoisuuden tarve, rahoituksen jatkuva niukentuminen ja digitalisaatio vaikuttavat perusopetuksesta korkeakouluihin sekä jatkuvaan työssäoppimiseen asti. Yksittäisten oppilaitosten paine jakaa resursseja muiden kanssa kasvaa, samoin huoli opettajien hyvinvoinnista ja kapasiteetista. Oma lukunsa on vielä korkein opetus, jonka pitää kyetä perustamaan oma koulutuksensa uusimpaan tutkittuun tietoon.
STEKinkin on syytä tarkkaan pohtia, mitä se voi tehdä, jotta Suomessa riittäisi osaajia päästöttömän, turvallisen ja tehokkaan energiajärjestelmän kehittämiseen vielä 2030-luvulla. Osaamista tarvitaan monelta alalta ja eri tasoille. Osin emme edes tiedä, millä osaamisten yhdistelmällä voi menestyä tulevaisuudessa tai millä titteleillä alan yrityksen palkkaavat kymmenen vuoden päästä.
Opettajien sitoutuminen kriittistä
STEKin vahvuutena on sen asiantuntevat jäsenistö ja verkostot sekä sen taloudelliset voimavarat. Tasku ei kuitenkaan mittavan haasteen edessä ole pohjaton ja siksi resursseja osaamisen kehittämiseen on syytä käyttää erittäin vastuullisesti juuri nyt. STEK on ansioituneesti kehittänyt paljon oppimateriaaleja ja konsepteja, joita voi hyödyntää kouluissa. Sähkölä ja Voimala ovat hienoja esimerkkejä, mutta niiden saaminen aktiiviseksi osaksi opetusta riippuu täysin opettajista.
Jatkossakin STEK on innokas rahoittamaan vastaavaa koulutuksen kehittämistä ja muillakin koulutusasteilla kuin perusopetuksessa. Rahoittamisen osalta on mielestäni kiinnitettävä entistä tarkemmin huomio siihen, miten opettajalle ja oppimiseen voidaan luoda pedagogisesti toimivaa ja opetussuunnitelmiin istuvaa sisältöä. Siksi rahoituksen kriteeriksi on nostettava se, että rahoituksen käyttöön ja tulosten tekemiseen sitoutuvat etulinjassa olevat opettajat ja kouluttajat sekä heidän työnantajansa. Riippumatta koulutusasteesta on tärkeää, että rahoitusta voidaan kohdentaa niin, että oppilaitokset ja opettajat itse ovat ajajan paikalla sisällön tekemisessä. Vain näin syntyy sitoutumista tulosten hyödyntämiseen ja lopulta myös aitoa vaikutusta osaamisen kehittymiseen.
