Hae sivustolta

Mitä etsit?

Tekniikan museo

Yhteistyö Tekniikan museon kanssa on jatkunut projektiluontoisena puolen vuoden tai vuoden mittaisissa jaksoissa. STEK on muun muassa tukenut Tekniikan museon työpajatoimintaa ja näyttelykohteiden kehittämistä.

Yhteistyötä syvennettiin merkittävästi vuonna 2024. STEK siirsi Sähkölä.fi – sivuston opettajamateriaalit ja niiden kehittämisen alkuvuonna 2024 Tekniikan museolle. Tavoitteena on tehostaa materiaalien käyttöä, saada laadukasta pedagogista osaamista niitä jatkokehittämään ja levittää saatavuutta valtakunnalliselle tasolle. Tämä oli varsin luontevaa, koska STEKillä ja Tekniikan museolla on hyvin yhteneväiset intressit: altistaa lapsia ja nuoria innostumaan luonnontieteistä ja saada yhä useampi nuori löytämään tulevaisuuden uravalintansa niiden parista.

STEKin materiaalit istuvat luontevasti museon HOW-oppimisympäristöön, jossa niistä kehitellään parhaillaan yhtä uutta sähkö- ja energia-aiheista teemapistettä oppimisympäristöön.

Tekniikan museon toimitusjohtaja Anssi Tuulenmaki kertoo videolla HOW-oppimisympäristöstä, ja sen positiivisesta startista. HOW on avattu lokakuussa 2024, ja siellä oli maaliskuun 2025 loppuun mennessä käynyt jo 600 vierailijaa: ala- ja yläasteikäisiä oppilaita opettajiensa kanssa. Vierailijoiden antama palaute on ollut erinomaista. Opettajien antaman kouluarvosanan keskiarvo on 9,0 ja oppilaidenkin 8,6 (ja tämä siis esiteineiltä, ehkä haastavimmalta kuviteltavissa olevalta ikäryhmältä).

Video on osa Insinööriliiton tuottamaa Hyvät teknologiauutiset – videosarjaa.