Sähkönjakeluverkon investointien hiilijalanjälki
Hae sivustolta
Opetusiltapäivä Paimion Sähkömuseossa -hankkeen tavoitteena on antaa perustietoa sähköturvallisuudesta, sähkön tuotannosta, -siirrosta ja -jakelusta koteihin, sekä sähkön käytöstä tulevaisuuden älytalossa. Lisäksi haluamme syyskaudella 2024 järjestettävien oppituntien avulla kertoa myös sähköalan tarjoamasta mahdollisuudesta tulevaisuuden työpaikkana. Suunnitelmaan sisältyy kahdeksan opetustapahtuman järjestäminen syyslukukauden 2024 aikana. Syksyllä 2023 järjestetyistä vastaavista opetustapahtumista, jotka myös toteutettiin STEK ry:n tuella, saatuja kokemuksia on hyödynnetty, kun syksyn 2024 aikana saapuvien ryhmille annettavia opetussisältöjä suunnitellaan. Tavoittelemme opetustapahtumille jatkuvuutta myös tuleviksi vuosiksi.
Opetuksessa käytetään hyväksi STEKn videoita ja animaatioita sekä Sähkömuseon näyttelyssä esillä olevia esineitä, tekstejä, kuvia ja muita havainnointimateriaaleja, kuten pienoismalleja ja komponentteja sekä asennusratkaisuja.
Syksyn 2024 aikana museovirailulle kutsutaan kahdeksan koululuokkaa varsinalaissuomalaisista kunnista. Säätiön toiminnanjohtaja kontaktoi Paimion lähiseudun kuntien kouluja/sivistyspalvelujen edustajia vierailujen sopimiseksi. Vuoteen 2023 verrattuna vierailuja tarjotaan myös muutamalle kunnalle, joihin ei lähetettyä kutsua vuonna 2023. Hankkeen kautta koululuokille tarjotaan maksuttomat kuljetukset Sähkömuseolle ja takaisin kouluun. Vierailun lopuksi oppilaille tarjotaan maksuton välipala. Vierailuaika museossa kestää noin kaksi tuntia.
Vierailujen lopuksi oppilaille suoritetaan lyhyt monivalintatehtäväkysely, jolla pyritetään selvittämään miten oppilaat ovat omaksuneet opetustapahtuman aikana käsiteltyjä aiheita. Luokkien opettajille lähetetään puolestaan vierailujen jälkeen palautekysely, jossa tiedustellaan mielipiteitä niin opetustapahtumien käytännön järjestelyistä kuin opetussisältöjen yhteensopivuudesta koulujen opetussuunnitelmiin.
STEK lähestyi Energiajärjestelmien tiedekunnan tutkijoita ajatuksena tuottaa energiamurroksesta materiaalia erityisesti yläkoulujen opettajien tueksi. Tavoitteena on tuoda energiamurroksen eri alueita opetukseen muutoinkin kuin pelkästään matematiikan, fysiikan ja kemian alueilla. Energiamurros on kokonaisvaltainen kestävyyssiirtymä energiajärjestelmissä ja on luonteeltaan sosiotekninen, eli teknologian lisäksi energiamurrokseen vaikuttavat tuhannet eri toimijat kotitalouksista teknologian suunnittelijoihin ja poliiƫtisiin päättäjiin.
Koululaisille olisi tärkeää tuottaa toimintaa kannustavaa tietoa siitä, miten energiamurros muuttaa perustavanlaatuisesti ihmisten liikkumista, asumista ja ruoantuotantoa, miten voimme varautua muutokseen sekä miten voimme itse vaikuttaa esimerkiksi tuottamalla energiaa itse tai yhteisöissä. Energia on modernin elämäntapamme perusta, mutta miten varmistamme, että sitä on kaikilla tasapuolisesti, miten voimme tuottaa ja käyttää energiaa kestävästi, millaisia sääntöjä energiajärjestelmässä on ja kuka niitä säätää ja päättää?
Projektissa pyritään löytämään sopivan kokoisia asioita ja yläkoululaisille ymmärrettävällä tavalla esiintuotuja kokonaisuuksia.
Projektin tavoite:
Tuottaa materiaalipakeƫti yläkouluihin energiamurroksesta. Projekti edistää oppilaiden digitaitoja ja parantaa heidän energialukutaitoaan. Kokonaisuudessa on huomioitu ilmiöpohjainen ja monialainen oppiminen. LUT vastaa erityisesti aihealueista ja niiden kuvauksista, sekä yhteensopivuudesta nykyisten opetussuunnitelmien kanssa. Projektista rajautuu tarkemmat pedagogiset tehtävät pois, joita voidaan projektin jälkeen suunnitella STEKin ja pedagogisten asiantuntioiden kanssa.
Vaihe 1 (19.2.-31.3.): Ensimmäisessä vaiheessa kartoitetaan materiaalin tarve, suunnitellaan materiaalin tuottamisen prosessi sekä selvitetään, voisiko nyt kehitteillä olevan toiminnan ja materiaalin tuottaa LUT:n Junior University -toiminnan piirissä. Lisäksi selvitetään, millaisia aiheita ja millaista materiaalia voisimme tuottaa energiamurroksesta, sekä miten nämä aiheet ja teemat linkittyvät nykyisiin opetussuunnitelmiin. On tärkeää suunnitella materiaalin koko ja käyttötarkoitus mahdollisimman tarkasti, jotta se sopisi opetukseen. Tarkoituksena ei ole lisätä kuormitusta jo ennestään kuormittuneille yläkoulun opettajille.
Ensimmäisessä vaiheessa muodostetaan ohjausryhmä, joka koostuu 1-3 vastuuhenkilöistä ja 2-3 yläkoulun opettajasta, sekä projektityön tekijästä. Ohjausryhmän tarkoituksena on yhdessä ideoida materiaalia ja toteutusta, sekä testata, mikä toimii, millaiset ovat materiaalien ja mahdollisten tehtävien reunaehdot.
Vaihe 2 (1.4.-31.5.): Projektin toisessa vaiheessa kasaamme ehdotuksen materiaaleista ja sisällöistä. Tuotamme noin viidestä aiheesta laajemmat kuvaukset, keskeiset oppimissisällöt ja -tavoitteet. Materiaaleista käydään keskustelua ohjausryhmässä, joka kokoontuu toisen vaiheen aikana kerran. Projektin lopussa toukokuussa testaamme joitain aiheista yhteistyössä jonkun yhteistyöyläkoulun kanssa työpajamuotoisessa tapaamisessa.
Vastuuhenkilöt: Tutkijatohtori Minna Havukainen ja apulaisprofessori Eeva-Lotta Apajalahti (Energiajärjestelmien tiedekunta, LUT)