Vuosikertomus 2024
Toimitusjohtajan katsaus
Vuonna 2024 STEK kohtasi muutoksia ja uudistuksia monella tapaa. Merkittävin oli toimitusjohtajan vaihtuminen. Vuodesta 2014 yhdistystä menestyksekkäästi johtanut Timo Kekkonen jäi eläkkeelle kesäkuussa 2024. Kekkonen jätti seuraajalleen hyvin hoidetun, varallisuuttaan merkittävästi kasvattaneen ja energiamurroksen edistäjänä oivasti asemoituneen yhdistyksen. Kymmenen vuoden jakso yhdistyksen johdossa on pitänyt sisällään merkittäviä avauksia ja muutoksia, kuten yhdistyksen omistaman kiinteistön myynnin v. 2019. Timo Kekkosen panos yhdistyksen kestävän tulevaisuuden rakentajana ansaitsee yhdistyksen hallituksen, jäsentensä ja yhteistyökumppaneiden lämpimimmät kiitokset.
Virallisesti aloitin toimitusjohtajana 1.3.2024. Kekkosen kanssa käytetyn perehdyttämisjakson jälkeen sain aloittaa kesällä hallituksen ohjauksessa yhdistyksen strategian uudistamisen. Strategiaa työstettiin syksyn ajan vuorovaikutuksessa jäsenistön ja sidosryhmien kanssa, ja se saatiin julkaisukuntoon vuoden lopussa. Strategia terävöittää yhdistyksen roolia energiamurrosta rahoittavana toimijana ja keskittyy parantamaan rahoituksen vaikuttavuutta.
Vuoden aikana jatkettiin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan, koulutuksen sekä tiede- ja teknologiakasvatuksen yhteistyön tukemista kumppaniorganisaatioidemme kanssa. STEKin kumppaneiksi saatiin uusia toimijoita vuoden aikana. Pitkäaikaisten sopimuskausien tultua päätökseen, uudistettiin yhteistyötä asteen verran tavoitteellisemmaksi samalla hakien vaikuttavuutta. Koulutuksen ja tiedekasvatuksen osalta vuoden aikana siirsimme vastuuta sisältöjen tuottamisesta itseltämmme selkeämmin mm. Tekniikan Museolle, jotta voimme keskittyä rahoittajan rooliimme.
Viestinnässä painopiste oli edelleen nuorten houkuttelemisessa alalle, mutta strategiaprosessin edettyä rahoittajaroolia ja uusia kriteerejämme on nostettu yhä vahvemmin viestinnän kärjeksi. Viestinnän merkittävin uudistus vuonna 2024 oli Kirsi Gimishanovin siirtyminen konsulttiroolista STEKin täyspäiväiseksi viestinnän asiantuntijaksi. Vaikutus näkyvyydessä, kampanjoinnissa nuorten houkuttelemiseksi alalle ja tiede- ja teknologiakasvatuken hankkeiden edistämisessä on ollut välitön ja erittäin positiivinen.
Kumppaneidemme suunnasta terävöitetty roolimme, hakukriteerimme ja halumme olla vaikuttavampi on otettu vastaan positiivisesti. Rahoitushakemuksia on saatu yhä kiihtyvällä tahdilla ja vuodelle 2025 arviontiryhmällemme näyttää töitä riittävän. Energiamurroksen tärkeyttä ei erikseen tarvitse nostaa julkisuuteen, se on esillä monella tapaa päivittäin ja koskettaa kaikkien arkea. STEKille tarjoutuu juuri nyt mahdollisuus olla tulevina vuosina mukana rahoittamassa yhteiskuntamme hyvinvoinnin kannalta yhtä sen tärkeimmän sektorin uudistumista. Siinä onnistuminen edellyttää pieneltä organisaatioltamme vastuullista resurssien suuntaamista ja kyvykkyyttä löytää yhdistyksen ja sen jäsenistön kannalta vaikuttavimmat rahoituskohteet. Edellytyksiä tällä luotiin vuonna 2024 yhdessä – ja siitä STEK kiittää ja jatkaa innostuneena yhteistyötä tulevina vuosina.
Strategia 2025-2030
Strategiaansa STEK tiivisti vvuonna 2024 ja tarkensi rooliaan erityisesti energiamurrosta vauhdittavana ja vaikuttavana rahoittajana.
Keskeisimpiä muutoksia oli rahoituksen kohteiden jaotteleminen kolmeen pääkoriin:
- Tutkimus-, kehitys ja innovaatiot,
- Koulutus, tiede- ja teknologiakasvatus sekä
- muut alaa edistävät hankkeet.
Kunkin korin osalta hakukriteerejä tarkennettiin, rahoituksen päämuodoksi määriteltiin avustukset ja tarkennettiin sopimusmalleja ja –ehtoja. Toimet pyrkivät tarkentamaan hakuja, kannustamaan rahoituksen hakemiseen sekä antamaan edellytykset vaikuttavuuden parantamiselle joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä unohtamatta.
Vuoden 2024 aikana uudistettiin roolin täsmentymisen myötä vastuujakoa mm. Sähkölä.fi – sivuston oppimateriaalien ja Voimala –konseptin osalta siirtämällä sisällön jatkokehitys ja jakaminen Tekniikan museolle.
Varainhankinta ja rahoitus
STEKin varainhoidon kannalta vuosi 2024 oli kahtiajakoinen: osakesijoitusten arvo kehittyi varsin positiivisesti, toisaalta kiinteistösijoitusten, etenkin asuntorahastojen kehitys ei ollut kovin mairitteleva. Koko vuoden osalta salkku nousi kiitettävät +6,8 % vertailuindeksin noustessa +13,7 %. Salkun volatiliteetti vuoden osalta oli hieman vertailuindeksiä matalampi 3,0 % (vertailuindeksi 3,3 %). Euromääräisesti realisoimatonta arvonnousua kertyi noin +4,6 miljoonaa euroa vuoden aikana. Inflaation jäätyä korkojen ja sähkön hinnan maltillisen kehityksen takia noin 0,7%:iin, nousi reaalituotto vuodelta 2024 n. 6,1% tasolle. Koko sijoitussalkun markkina-arvo nousi n. 72 M€:een. Vuoden 2024 aikana ei tehty sitoumuksia uusin rahastoihin tai muihin sijoitusinstrumenttehin.
Varsinaisen toimintaan budjetoitiin vuodelle 2024 2,766 M€. Toteutuneet kulut (toiminnan yleiskulut ja hankkeisiin kohdentuneet, ulosmaksetut rahoitusosuudet) olivat yhteensä 2,791M€. Eroa budjetoituun oli noin -25 000€ (-0,9%).
STEKin yleishyödyllinen energiamurrosta edistävä ulos maksettu rahoitus oli vuonna 2024 2,2 M€. Rahoituksen suurimmat osuudet kohdennettiin tutkimus-, kehitys ja innovaatiotoimintaan. Rahaa käytettiin lähinnä kumppaniorganisaatioiden (yliopistot, tutkimuslaitokset, muut yleishyödylliset toimijat) palkkakustannuksiin.
Kuvassa alla on tarkempi jaottelu rahoituksen kohdentumisesta lajeittain.
Vuonna 2024 monivuotinen yhteistyö sisälsi mm. lahjoituksia yliopistoille tutkimuksen ja koulutuksen edistämiseen sekä tiedekasvatukseen liittyvää yhteistyötä. Tutkimushankkeet ovat kestoltaan lyhyempiä, pääosin korkeakoulujen toteuttamia ja tavoitteeltaan rajatumpia kokonaisuuksia, jotka voivat liittyä monivuotisen yhteistyön teemaan.
Koulutushankkeiksi luetaan oppilaitosten tekemä kehitystyö.
Muihin hankkeisiin sisältyy oppimateriaalien tuottamista, kampanjointia ja alaa ja sen houkuttelevuutta edistävää toimintaa.
Uuden strategian myötä jaottelu muuttuu vuonna 2025.
Hakemusten määrä vuonna 2024
Rahoitushakemuksia STEK sai vuoden aikana kaikkiaan 24 kappaletta. TKI-rahoituslajiin niistä sijoittui suurin osa, kaikkiaan 15 kappaletta, hakemuksia koulutushankkeiksi oli 5 ja muita hakemuksia 4 kappaletta.
Saaduista hakemuksista 15 hyväksyttiin (näistä 11 kappaletta TKI-hankkeita, 3 koulutushanketta ja 2 kappaletta muita hankkeita). Hakemusten myöntöprosentti oli 63%.
Esimerkki monivuotisesta yhteistyöhankkeesta
Sähkönjakeluverkon saarekekäyttöratkaisut -projekti
Tampereen Yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhteishanke laajentaa sektori-integraation teemaa ja keskittyy sähköenergiaratkaisujen monialaiseen kehittämiseen. Se keskittyy sähköjakeluverkkojen saarekekäyttöratkaisuihin. Niitä tarvitaan tilanteessa, jossa sähköjärjestelmän osa toimii irtautuneena valtakunnallisesta sähköverkosta ja jatkaa itsenäistä sähkönjakelua. Lisäksi projektissa pohditaan vihreän siirtymän vaikutuksia kiinteistötason energiaratkaisuihin, mukaan lukien aurinkosähköjärjestelmät, kysyntäjousto, akkuenergiavarastot, sähköajoneuvot ja energiayhteisöt.
Tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva kiinteistötason saarekekäyttöihin liittyvistä kysymyksistä ja niihin liittyvistä ratkaisuista, perusperiaatteista ja saarekekäytölle asetettavista vaatimuksista. Kokonaiskuvan hahmottamisen ohella tarkastellaan myös yksityiskohtaisempia, saarekekäyttöön liittyviä sähköteknisiä kysymyksiä.
Laaja hanke on jaettu kolmeen osatehtävään:
- Tuotetaan ratkaisuvaihtoehtoja liittyen paikallisiin energiaresursseihin pohjautuviin kiinteistötason saarekekäyttöihin
- Tuotetaan tietoa saarekekäyttöjen sähköteknisiin kysymyksiin, erityisesti suojausten ja sähköturvallisuuden, paloturvallisuuden, toiminnallisuuden ja sähkönjakelun luotettavuuden turvaamiseen.
- Viedään tietoa käytäntöön ja seuraavaan vaiheeseen pilotoitavaksi.
Saarekekäyttöä tarjoavat ”perinteiset” jakeluverkkoyhtiöt ja niiden omat verkkojen saarekekäytöt tai uudet toimijat uusilla konsepteillaan, kuten akkuenergiavarastot tai hajautettu paikallinen energiayhteisö (jakeluverkon yli toimiva yhteisö). Vaihtoehtona voi toimia asiakkaan omat ratkaisut (”perinteiset” varavoimaratkaisut, kiinteistön sisäinen energiayhteisö tai kiinteistörajan ylittävän erillisen linjan mahdollistama energiayhteisö).
Verkkoyhtiön puolestaan on ratkaistava saarekeratkaisujen erilaiset käyttö- ja hyödyntämistavat, keskeytystilanteet, mahdolliset pullonkaulatilanteet, tehopulatilanteet ja saarekekäyttöjen hyödyntäminen niissä ja muissa poikkeustilanteissa, sekä kuormien ohjauksen hyödyntäminen saarekkeen hallinnassa.
Yhteistyö ja rahoitus
Tutkimus toteutetaan Tampereen yliopiston (DI Lasse Peltonen, prof. Pertti Järventausta) ja Tampereen ammattikorkeakoulun (DI Kari Kallioharju, DI Juho Ylipaino, DI Aki Kortetmäki) yhteistyönä.
Hankkeen kokonaisbudjetti on 80.000 €, jakautuen tasan TAU:n ja TAMK:n kesken.
Rahoittajia hankkeessa ovat STEK ry 40.000€, Ulla Tuomisen säätiö 24.000€ sekä TAU ja TAMK kumpikin 8.000€.
Opettajayhteistyö Tekniikan museolle
Strategian kirkastamisen myötä STEK siirsi opettajille suunnattujen materiaalien tuotannon ja kehittämisen Tekniikan museolle. Sähkölä.fi – opettajasivuston ja Voimala-oppimispaketin hallinnointi ja pedagoginen kehittäminen vastuutettiin Tekniikan museon tiimille, jota vahvistettiin vuoden lopulla siirtoa varten palkatulla projektipäälliköllä.
STEKin tuottamat aineistot istuvat hyvin osaksi Tekniikan museon kunnianhimoista valtakunnalliseksi tähtäävää HOW-oppimisympäristöä. HOW on luonnontiedeaiheinen, kokemuksellinen oppimisympäristö, joka koostuu teemapisteistä. Jokaisessa pisteessä vierailija pääsee kokeilemaan ja kokemaan itse aiheen ympärille kehitettyjä tehtäviä ja sisältöjä.
HOW – pisteitä nousemassa eri puolelle Suomea
HOW-ympäristöön suunnitteilla oleva sähkö- ja energiapiste on rakennettu STEKin materiaalien ympärille, ja sisältää muun muassa tuulienergiaa ja pieniä sähkötehtäviä. HOW-ympäristön saama palaute sekä opettajilta että oppilailta on ollut poikkeuksellisen hyvää. HOW- oppimisympäristön pisteitä suunnitellaan levitettäväksi valtakunnallisesti museoihin ja tiedekeskuksiin Suomen.
Näkymätön voima -kampanja
Sähkö- ja energia-alasta nuorille kertova Näkymätön voima – viestintäkampanjassa panostettiin toimintavuoden aikana näkyvyyteen sosiaalisessa mediassa, kouluvierailuihin yläasteen opontunneilla ja pyritiin edistämään TET-paikkojen tarjontaa. Yrityksille tarjottiin mahdollisuuttaa tulla mukaan kampanjaan “Sähkö- ja energia-ala avaa ovet nuorille” teemalla, ja tarjoamaan joko TET-paikka tai järjestää kouluvierailu. Kynnyksen madaltamiseksi yrityksille tehtiin kattava tietopaketti TET-harjoittelusta, ja järjestettiin infoja ja neuvontaa aiheesta. Kouluvierailujen järjestämistä varten yrityksille tehtiin muistilista, valmis esitysaineisto ja aktivointitehtävä.
Kampanja tavoitti nuoria sosiaalisen median kanavissa sekä kouluvierailujen kautta.
Vuoden aikana saatiin TikTokissa, Instagramissa ja Snapchatissa yhteensä 17,670.027 näyttökertaa, tavoitettiin yli 700.000 ihmistä julkaisuilla, joita klikattiin kaikkiaan 66.558 kertaa.
Kouluvierailuja tehtiin vuoden 2024 aikana 44 kouluun, ja niillä tavoitettiin 2.400 yläasteikäistä nuorta.
Yritysten osallistuminen jäi kampanjan ensi vaiheessa ohueksi: mukaan saatiin 7 yritystä. Näissä järjestyi 4 TET-paikkaa ja vierailuja (joko kouluilla tai yrityksissä) tehtiin 21 kpl.
Viestintä tarkensi ja kohdensi
Viestinnässä tehtiin merkittäviä linjanmuutoksia jo vuoden 2024 alkupuolella. Kuluttajille suunnatusta valistavasta viestinnästä luovuttiin, ja keskitettiin viestinnän resursseja rahoituksen kannalta merkityksellisiin toimijoihin sekä oppilaitoksiin ja opettajiin.
Syksyn strategiatyön valmistelu ja sidosryhmien osallistaminen luomaan uusi STEK oli isossa roolissa syksyn viestinnässä. Jäsenistöä, STEKin toimintaan tavalla tai toisella osallistuneita ja STEKiltä rahoitusta saaneita kutsuttiin vastaamaan kyselyyn, jossa pyritiin löytämään STEKin toiminnan uusi ydin. Elokuussa 2024 toteutettuun kyselyyn STEKin uudesta fokuksesta saatiin kattavasti syötettä ja kommentteja eri tahoja edustavilta sidosryhmiltä (kuva).
Digitaalinen markkinointi sitouttamisen ensi askeleena
STEK on uuden strategian myötä saanut uusia kontakteja ja kokonaan uudentyyppisiä rahoitushakemuksia toimitusjohtajan ahkeran jalkautumisen ansioista. Jalkatyötä täytyy tukea ja saavutettavuutta laajentaa viestinnän ja markkinoinnin keinoin. Jo uutta strategiaa tehtäessä käynnisteltiin samalla digitaalisen markkinoinnin strategiaa sen hahmottamiseksi, miten STEKille tärkeät kohderyhmät voidaan tavoitettaa digitaalisesti. STEKin viestien kohdennuksen tehoa testattiin muun muassa Linkedinissä, ja todettiin viestien saavuttavan haluttuja, rahoitusta etsiviä tahoja hyvin kohtuullisin kustannuksin.
Sidosryhmien määrittely, tarkennus ja sitouttaminen jatkuu. Strategiassa STEKin ydinprosessiksi määritelty vuorovaikutus sidosryhmien kanssa edellyttää STEKille tärkeiden avainhenkilöiden – tutkijoiden, kehittäjien ja innovaattoreiden – asiantuntemusta energiamurroksen etenemiselle oleellisten rahoituskohteiden ja teemoitettujen hakujen avaamisessa. Näiden avainhenkilöiden tunnistaminen ja puhutteleminen vaatii tavoitteellista sisällöntuotantoa ja sen tarkkaa kohdentamista, ja heidän sitouttamisensa jatkuvan ja luottamuksellisen keskusteluyhteyden luomista.
Toimielimet ja kokoukset
Yhdistyksen kevät- ja syyskokoukset järjestettiin tavan mukaisesti. Kevätkokous hyväksyi vuoden 2023 tilinpäätöksen. Syyskokouksessa hyväksyttiin vuoden 2025 budjetti ja valittiin uudeksi hallituksen jäseneksi Sallamaari Muhonen Sähköteknisen kaupan liitosta. Hallituksesta jäi pois Jan Sucksdorff Teknisen kaupan liitosta. Yhdistyksen tilintarkastajana jatkaa Hannele Stenmark, BDO oy.
STEKin hallitus kokoontui vuoden aikana yhdeksän kertaa. Hallituksen kokoonpano oli vuonna 2024 seuraava:
- hallituksen puheenjohtaja Janne Kerttula, Energiateollisuus ry
- Varapuheenjohtaja Sauli Väntti, Sähköalojen ammattiliitto ry
- Mika Gröndahl, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK ry
- Marko Utriainen, Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry
- Mika Uusitalo, Teknologiateollisuus ry
- Jan Sucksdorff, Teknisen kaupan liitto ry
Yhdistyksellä on kaksi sen hallituksen perustamaa toimielintä:
Varainhoitoryhmä, jonka rooli on ohjata ja tukea johtoa ja hallitusta sijoitustoiminnassa. Vuoden aikana se kokoontui kaksi kertaa. Kokousten pohjalta tehtiin ehdotus hallituksen sijoitusstrategian päivittämisestä. Ryhmään kuuluivat Janne Kerttula (pj.), Mika Uusitalo, Sami Pilkkikangas (STUL ry) sekä Maarit Marttila (Sähköliitto).
Asiantuntijatyöryhmä, jonka roolina on arvioida rahoitushakemukset.
Ryhmä kokooontui vuonna 2024 seitsemän kertaa. Hakemusten arviointien ohella ryhmä kommentoi strategian myötä muutettuja hakukriteerejä. Ryhmän jäsenten nimiä ei julkaista.
Näkymä alkuvuonna 2025
Vuoden 2025 alku näyttäytyy yhdistykselle olevan monella tapaa mahdollisuuksia täynnä yleisen epävarmuuden lisääntyessä ja ennustettavuuden heikentyessä geopoliittisten jännitteiden vuoksi. Sähköistyminen jatkuu kotimaassa voimakkaana ja mm. lämmöntuottamiseen tehdään merkittäviä investointeja päästöttömyyden edistämiseksi.
Sähkö ja energiamurros yleisesti nousevat edelleen otsikoihin, mikä tarjoaa otollisen ajankohdan yhdistyksen roolin viestimiseen. Mahdollisuuksia heijastaa myös valtioneuvoston asettaman tutkimus- ja innovaationeuvoston kansalliset TKI-toiminnan ja -politiikan strategisia valintoja koskeva keskustelu. STEKin asemoinnin kannalta yhteistyömahdollisuuksia avautuu mm. energiajärjestelmän resilienssin ja murrosta edistävien teknologioiden kehittämisessä.
Sidosryhmät luomaan STEKin ydinprosessia
STEKin uuden strategian mukaisesti mahdollisuuksiin tarttuminen ja yhdistyksen vaikuttavuuden parantamiseksi keväällä 2025 järjestetään sidosryhmätilaisuuksia , joiden pohjalta avataan loppuvuodesta kohdennettu rahoitushaku. Toimintatavasta ja vuorovaikutuksesta halutaan toistuva. Edellisellä ja strategian myötä uusituilla rahoituskriteereillä pyritään entisestään ammattimaistamaan tapaa rahoittaa ja luoda haluttua vaikuttavuutta. Tähän on alkuvuodesta tuonut tukea myös liittyminen Säätiöt ja rahastot ry:hyn. Jo ensimmäisen kvartaalin aikana on havaittavissa hakemusten lukumäärässä nousua ja samalla hakemusten laadun parantumista.