Sähköjärjestelmässä tapahtuu merkittäviä muutoksia, jotka vaikuttavat sähkön loppukäyttäjien sähkön hintaan. Sähkön hinta on vaihdellut edellisten kahden vuoden aikana aiempaa selvästi enemmän, ja tämä on näkynyt myös sähkönkäyttäjille tarjottavissa vähittäismyyntisopimuksissa. Useat sähkönkäyttäjät ovatkin päätyneet valitsemaan tuntihinnoitellun ns. spot-sähkötuotteen, jossa sähkön hinta määritetään erikseen jokaiselle tunnille sähköpörssissä. Tämä tarjoaa sähkönkäyttäjille mahdollisuuden osallistua sähköjärjestelmän joustoon omilla sähkölaitteillaan. Vaihteleva hinta kannustaa kohdistamaan sähkönkulutus edullisemmille ajankohdille esimerkiksi hyödyntämällä erilaisia automaatioratkaisuja kuten sähköauton älykästä latausta tai sähkölämmityksen ohjausta.
LUT-yliopistossa on menossa tutkimus sähkön hintajouston vaikutuksista. Tutkimuksen yhteydessä on järjestetty työpajoja, joissa on tarkasteltu hintajouston vaikutuksia eri toimijoiden liiketoimintoihin ja toimialan yleiseen kehitykseen. Esimerkiksi helmikuussa 2024 Vantaalla järjestetyssä työpajassa liki 30 toimialan edustajaa toivat oman asiantuntemuksensa tutkimuksen tueksi.
Tutkimuksessa on selvinnyt, että sähkön hinnalla on merkittävä vaikutus sähköenergian käyttöön. Sähkönkäyttäjät ovat vähentäneet sähköenergian kulutusta sähkösopimustyypistä riippumatta. Voimakkaimmin sähkönkäyttöään ovat vähentäneet kuitenkin pörssisähkösopimukselliset asiakkaat. Alustavien tulosten mukaan sähkön hinnan vaikutuksen lisäksi myös muilla tekijöillä, kuten median sähköpulaviestinnällä, on ollut merkittävä vaikutus sähkönkäyttöön. Tämä näyttäytyy kulutuksen vähenemisenä niilläkin sähkönkäyttäjillä, joiden sähkösopimus on ollut kiinteähintainen. Tutkimuksessa on hyödynnetty todellista tuhansien sähkönkäyttäjien tuntimitattua sähkönkulutusaineistoa. Tutkimus valmistuu syksyllä 2024.
Lisätietoja:
Juha Haakana, tutkijaopettaja, LUT-yliopisto, 040 833 7848, juha.haakana@lut.fi
Jouni Haapaniemi, tutkijatohtori, LUT-yliopisto, jouni.haapaniemi @ lut.fi