Hae sivustolta

Mitä etsit?

Kiinteistötiedon hallintaan ja hyödyntämiseen viisivuotinen lahjoitusyliopettajuus

Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry ja Metropolia ovat sopineet pitkäaikaisesta yhteistyöstä, jonka avulla Myllypuron uudesta korkeakoulukiinteistöstä syntyy aito älykampus. STEK rahoittaa 2020 alkaen viiden vuoden ajan uutta yliopettajan tehtävää. Tavoitteena on vahvistaa projektin ajan talotekniikan ja rakennusautomaation opetusta ja osaamista vuosittain sadallatuhannella eurolla.

[Kuvateksti:] Myllypuron kampuksen katolle on asennettu aurinkolämpökerääjiä, joita hyödynnetään sekä energiatehokkuuden maksimoinnissa että innovaatiotoiminnassa.

”Kiinteistöistä saatavan big datan ja IoT-ratkaisujen hallinta, hyödyntäminen ja siirtovaikutukset eivät tapahdu itsellään. Jonkun täytyy olla kiinnostunut antureiden ja mittalaitteiden tuottamasta tiedosta ja osata hyödyntää sitä. Vain siten kiinteistön käyttöä ja ylläpitoa voidaan optimoida esimerkiksi kestävän kehityksen tai käyttäjätyytyväisyyden näkökulmasta”, sanoo johtaja Tuire Ranta-Meyer Metropoliasta.

STEK ry:n toimitusjohtaja Timo Kekkosen mukaan Myllypuron suuren mittaluokan kampus on kiinnostava alusta perinteisestä projektista poikkeavaan yhteistyömalliin. Yhteistyö korkeakoulun kanssa perustuu pitkäaikaiseen luottamukseen. Myös Hyvinvointia sähköllä -visio 2030 korostaa  sähkön rooli osana älykkäitä järjestelmiä korostuu tulevaisuudessa. Sähkön avulla voidaan lisätä hyvinvointia ja turvallisuutta, mutta vaikuttaa myös siihen, että rakennukset palvelevat käyttäjiään ja tuottavat energiaa.

Metropolian hankkeen sisältö koostuu neljästä visioon kytkeytyvästä temaattisesta kokonaisuudesta.

  • Teknologian hyödyntäminen ja kustannustehokas ohjaus: kiinteistötiedon ja IoT-ratkaisujen hallinta suuren mittakaavan rakennuksissa
  • Osaamisen siirtovaikutukset: talotekniikan ja -automaation opetuksen ja oppimisympäristöjen jatkuva kehittäminen
  • Kiinteistötiedon ekosysteemin vahvistaminen: yhteishankkeet sekä datan avaaminen kumppaniverkostolle tutkimukseen ja kehittämiseen
  • Kiinteistöjen hyvinvointivaikutukset: ihmislähtöiset, käyttäjien kannalta mielekkäät rajapinnat älykiinteistöön

Hankkeen konkreettisena tavoitteena on integroida käyttöön otettavat teknologiat kiinteistön arkipäivän toimintaan ja huolehtia siitä, että ne muokkautuvat myös tulevaisuuden ympäristöissä. Hyötyjen tulee realisoitua käyttäjille asti, mutta käytöstä tuodaan myös vahva takaisinkytkentä suunnitteluun.

”Olemme Metropolian kiinteistö- ja rakennusalan koulutuksessa onneksi niin lähellä käytäntöä, että älykampuksen hallintaan liittyvät kokemukset ja kokeilut kyetään hyödyntämään opetuksessa. On tärkeää siirtää keskeiset tulokset ja toimintatavat osaksi kiinteistö- ja rakennusalan opintoja ja alan osaamista”, toteaa osaamisaluepäällikkö Jorma Säteri.

Myllypuron kampuksen olosuhdetietoa on tarkoitus käyttää resurssiviisaan optimoinnin edistämisessä myös niin, että ennakoinnissa hyödynnetään oppivaa tekoälyä. Hankkeen kannalta on erinomaista, että siihen rekrytoitava uusi henkilö on sekä opetus- että tutkimus- ja kehittämistehtävissä. Kiinteistötiedon ja IoT-ratkaisujen hallinta, hyödyntäminen ja siirtovaikutukset -yhteistyössä panostetaan korkeakoulujen, muiden intressitahojen ja opiskelijoiden verkostoitumiseen. Korkeakoulu koetaan neutraalina toimijana ja katalyyttina verkostojen kutomisessa, eikä nyt alkavalla hankkeella ole päällekkäisyyksiä tai kilpailua muiden toimijoiden kanssa. Päinvastoin: yhteistyössä kaikki voittavat!


Lisätietoa

STEK ry

 toimitusjohtaja Timo Kekkonen timo.kekkonen@stek.fi

Metropolia Ammattikorkeakoulu, www.metropolia.fi
johtaja Tuire Ranta-Meyer, tuire.ranta-meyer@metropolia.fi
osaamisaluepäällikkö Jorma Säteri, jorma.sateri@metropolia.fi


Katso myös Ranta-Meyer 2019 (toim.). Korkeakoulukiinteistöstä älykampukseksi. Kiinteistötietomassojen hyödyntäminen sisäolosuhteiden ja energiatehokkuuden ennakoinnissa.

Hankkeissa tapahtuu

Muut päivitykset hankkeesta