Sähkön kulutuksen kokonaisuudessa ei ole kyse ainoastaan jakelusta ja tuotannosta vaan myös käytöstä, josta kiinteistöt muodostavat ison osan. Rakennetulla infralla on suuri rooli kulutuksen ja hyvinvoinnin saralla.
Tulevaisuuden energiajärjestelmä perustuu yhä enemmän sähköön ja sen myötä hajautetumpaan sähköverkkoon, jossa uusiutuvan energian osuus jatkaa kasvuaan. Erityisesti sähkön käytön omavaraisuus on noussut voimakkaasti esille. Suomessa sähköjärjestelmän luotettavuus on huippua ja kansallinen sähköverkko on jo vahva. Maassamme on myös sähköalan korkea koulutustaso ja osaaminen.
– Kehittynyttä teknologiaa hyödyntävät järjestelmät ja automaatio mahdollistavat sen, että esimerkiksi asumisen mukavuus ja turvallisuus paranevat samalla kun energiankulutus alenee. Talotekniikka ja sen mahdollisuuksien hyödyntäminen ovat avainasemassa, kun kuljetaan kohti päästötöntä energiajärjestelmää, koska rakennuskanta kattaa edelleenkin noin puolet kaikesta energiankulutuksesta kertoo STEK ry:n toimitusjohtaja Timo Kekkonen.
Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK ry on yleishyödyllinen yhdistys, joka edistää sähkön käytön turvallisuutta ja luotettavuutta, sähköisiä energiatehokkuusratkaisuja sekä älykästä sähkön käyttöä keräämällä, tuottamalla ja jakamalla tietoa. Viime aikoina STEKin toiminnan painopisteet ovat olleet erityisesti energiamurroksessa ja kestävän kehityksen edistämisessä.
– Meillä on Suomessa kaikki mahdollisuudet olla edelläkävijöitä energiatehokkudessa. Tämä ei ole kuitenkaan mahdollista, jollei meillä ole riittävästi osaajia ja ellemme jatkuvasti kehitä ja hyödynnä teknologian tarjoamia mahdollisuuksia, Kekkonen tietää.

Nykyaikainen talotekniikka ja sen mahdollisuuksien hyödyntäminen ovat avainasemassa, kun kuljetaan kohti päästötöntä energiajärjestelmää. Rakennuskanta kattaa edelleenkin noin puolet kaikesta energiankulutuksesta, kertovat STEK ry:n hallituksen puheenjohtaja Janne Kerttula ja toimitusjohtaja Timo Kekkonen.
Toimenpiteitä kiinteistöjen energiatehokkuuden eteen
Sähköalan muutos heijastuu kaikkiin loppukäyttäjiin. Sähköntuotannossa ollaan Suomessa jo nyt lähellä omavaraisuutta. Etenkin tuulienergia on kovassa kasvussa ja aurinkoenergialla pystytään paikkamaan sähköntuotannon vaihtelevuutta. Nykyaikaisessa energiantuotannossa kysyntä ja mahdollisuudet eivät kuitenkaan kaikilta osin kohtaa.
– Uusissa rakennuksissa älykkäät järjestelmät optimoivat kulutusta, ja rakennetun infran hiilidioksidipäästöjä on saatu koko ajan matalammaksi. Vanhemman rakennuskannan energiatehokkuuden parantaminen on kuitenkin haaste, johon voidaan vaikuttaa yhteiskunnan tuella ja ohjauksella, huomauttaa STEK ry:n hallituksen puheenjohtaja Janne Kerttula.
Kerttula sanoo, että STEKillä on tärkeä perustehtävä toimia sähkön turvallisen ja luotettavan käytön, energiatehokkuuden sekä älykkään sähkön hyödyntämisen edistäjänä. Siksi tavoitteena on löytää myös uusia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa on mahdollista toteuttaa projekteja ja hankkeita yhteisten päämäärien saavuttamiseksi. Tähän on hyvät mahdollisuudet, sillä STEKin jäsenistössä on kutakuinkin koko Suomen sähköala edustettuna.
Hyötyä koko yhteiskunnalle
Kekkonen toteaa, että STEK ei edusta perinteistä edunvalvontaa, vaan yleishyödyllisenä yhdistyksenä se edistää koko maan asiaa energiatehokkuuden suhteen. Myös lapset ja nuoret ovat tässä tärkeässä roolissa.
– Tehtävämme on jakaa alan puolueetonta perustietoa sekä antaa käytännön neuvontaa. Ammatillisella puolella sen sijaan haluamme helpottaa osaajien saatavuutta sekä kannustaa ihmisiä hakeutumaan sähköalalle. Tässä tehtävässä myös erilaiset kampanjat ovat tärkeässä roolissa, Kekkonen tarkentaa.
STEKille erityisesti sosiaalinen media on osoittautunut mielenkiintoiseksi ja hauskaksi viestintäväyläksi, jossa monimutkaisistakin asioista voidaan kertoa kansantajuisesti ja jossa voidaan jakaa tietoa, jota esimerkiksi eri oppilaitosten opettajat voivat hyödyntää. YouTubessa julkaistu viihteellinen dokumenttisarja Linnanahteen Energiamurros esittelee juontaja ja toimittaja Aki Linnanahteen johdolla sähkön tuotantotapoja kiinnostavalla ja positiivisella tavalla. Viihteelliset tietoiskut ovat saaneet myös lukuisia katsojia.
– Noin kolmannes vuosibudjetistamme käytetään yhteistyöhön eri oppilaitosten ja korkeakoulujen kanssa. Yhteistyön tavoitteena on edesauttaa tieteen popularisoimista siten, että se hyödyttää mahdollisimman hyvin kaikkia kansalaisia, Kekkonen toteaa.
Teksti: Pekka Säilä
Kuva: Riku Kylä
Lähde: Kiinteistö 4/2022