Hae sivustolta

Mitä etsit?

Biggest Bang for the Euro 

Kolumni

Voin sanoa olevani hyvin innostunut maaliskuun alussa aloittamastani työstä. Sillä on poikkeuksellisen fiksu päämäärä: edistää päästöttömän, turvallisen ja tehokkaan energiajärjestelmän kehittämistä Suomeen. Edistämiseen on vielä käytössä resurssejakin, ihan siis riihikuivaa rahaa, joka ei tule veronmaksajien pussista ja joka on kuitenkin käytettävä yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Rahaa ei ole yllin kyllin, mutta sen verran, että sen voi olettaa johonkin vaikuttavan. Tässä kohden amerikkalainen sanoisi, että pitää saada vastinetta – isointa pauketta taalalla. Taivaalle ei rahaa panna ilotulitteisiin, sen sijaan vaikuttavuuden perään huudan ja lujaa.  

Energiajärjestelmä ja sen kehittäminen on mitä tiukimmin kytköksissä vihreään siirtymään. Ollaan siis tekemisissä merkitykseltään mitä oleellisimman ja tulevaisuutta perustavalla tavalla muokkaavaan kokonaisuuden kanssa. Ympäriltä löytyy kirjo erilaista kehittämistä, tutkimusta, hankkeita, osaamisen kehittämistä, tiedon jakamista ja levittämistä, tiedekasvatusta, valistusta – ylipäänsä ja yhteensä valtava joukko tekemistä, joka kutsuu osallistumaan. Maailmanpolitiikan muututtua ja sodan puhjettua energiamurros näkyi sähkön hinnoissa ja nosti sähkön keskusteluun, mikä taas ruokkii tiedonjanoa ja motiivia kehittää. Ehkä hopeareunus pilvessä siis, mutta myös oiva kohta tarkentaa strategiaa ja tehdä parempia valintoja ja vaikuttaa.  

Toki on jo vaikutettukin. STEK on saanut nauttia hyvien kumppanuuksien kautta syntyneistä erinomaisista hankkeista ja niiden tuloksista. Rahoitusta on käytetty tutkimukseen, opetuksen ja koulutuksen kehittämiseen, erilaisiin nuoriin kohdistuviin tiedotus- ja tiedekasvatushankkeisiin sekä standardointiin. Lähtökohta oli sähköturvallisuus, mutta parisen vuotta sitten hypättiin isompiin vesiin, kun missio on muutettu kattamaan energiaa koskeva siirtymä. 

Raameja ja reunaehtoja panostamiselle on hyvä hakea historiastamme sähkötekniikan, energiatehokkuuden, turvallisuuden ja päästöttömyyden edistäjänä. Rajaamista on hyvä tehdä myös sen osalta, panostetaanko enemmän tieteen potentiaalisiin läpimurtoihin vai kenties innovaatioihin – oli se sitten pienimuotoista ja inkrementaalista tai radikaalisti markkinoita uudistavaa. Kun panostamisen kohteita haetaan, on myös nähtävä ja ymmärrettävä mitä muut ympärillä tekevät ja pyrittävä lähtökohtaisesti, ehkä jopa vähän painostaenkin – yhteistyöhön. Yksin STEKin resurssit eivät saa laineita aikaan.