Voimalalla kiinnostus sähköön Kanta-Hämeessä – ja viidellätoista muullakin paikkakunnalla

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n Kanta-Hämeen alueosasto lahjoitti hämeenlinnalaiselle Lyseon koululle energian oppimispaketti Voimalan. Lahjoitus on yksi kuudestatoista Voimalasta, joita STULin alueosastot ovat sponsoroineet paikallisille kouluille.

Opettajien antamasta palautteesta idean saanut Voimala on oppimispaketti, johon on liitetty jännite- ja virtamittari, akku ja lataussäädin. Voimalassa on mukana pieni aurinkopaneeli ja generaattori, joilla energiaa voi tuottaa omin neuvoin. Levyyn on kiinnitetty myös energiaa kuluttavia laitteita kuten valoja, kaiutin, USB- virtalähde esimerkiksi kännyköiden lataukseen, sekä discopallo. Lisäksi Voimalassa on liittimiä, latausjohtoja ja sulakkeita.

Jukka Ängeslevä on tyytyväinen Voimalaan, jonka avulla voi hyvin havainnoillistaa niin sähkön tuotantoa kuin käyttöäkin

Voimala-paketissa on vaikeusasteeltaan vaihtelevia harjoitustehtäviä, joita oppilaat voivat tehdä omatoimisesti pienryhmässä. Voimala auttaa esimerkiksi hahmottamaan, millaisia määriä sähköä erilaisiin toimintoihin – kännykän lataamiseen tai led-lampun palamiseen – tarvitaan ja kuinka paljon energiaa – lihasvoimaa tai auringonvaloa – niiden tuottamiseksi on tarpeen.

– Voimala-paketin lahjoitus Lyseon koululle on Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL:n Kanta-Hämeen alueen sähköurakoitsijoiden taholta pieni panostus siihen, että jotkut peruskoulua käyvistä nuorista voisivat innostua sähkön mahdollisuuksista hyvinvointia tuottavana energialähteenä ja vaikkapa sitten aikanaan hakeutua alan opintoihin, sanoo alueosaston puheenjohtaja, yrittäjä Arto Suvilahti Sähkö-Suvilahti Oy:stä.

– Sähköistysala on yksi niistä aloista, joille nähdään valoisa tulevaisuus. Nopeasti kehittyvä ala vaatii uteliaisuutta opetella jatkuvasti uusia tietoja ja taitoja. Monipuolisesti niin perinteistä sähkötekniikkaa kuin automatiikkaa ja robotiikkaakin osaavalle riittää mielenkiintoisia töitä, innostaa Suvilahti.

Voimala on Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEKn idea, joka sai alkunsa peruskoulujen opettajien taholta esitetystä huolesta koskien nuorten vähäistä kiinnostusta luonnontieteisiin. Samaan aikaan, kun fossiilisia polttoaineita korvataan uusiutuvilla energiamuodoilla ja sähkön tuotannossa ja varastoinnissa siirrytään kohti yhä älykkäämpiä ratkaisuja, sähkön ja energian opinnot ovat tärkeää osaamispääomaa niin opiskelijalle kuin koko maallemme, kertoo STEKin toimitusjohtaja Timo Kekkonen. Idean käytäntöön viennistä vastannut tietokirjailija Janne Käpylehto suunnitteli Voimalan yhdessä asiantuntijoina toimineiden opettajien kanssa soveltuvaksi 5. – 9. luokka-asteille. Sitä on kokeiltu monissa yhteyksissä: koulujen projektitöissä, toimintapäivinä, ympäristöopin ja fysiikan tunneilla.

Lyseon koulun fysiikan opettaja Jukka Ängeslevä ilahtui Voimala-paketin lahjoituksesta.
– Kaikki välineet, joilla voimme konkretisoida ja havainnollistaa erilaisia fysiikan ilmiöitä, ovat tervetulleita. Voimala tuo opetukseen uutta näkökulmaa innostamalla oppilaita kokeilemaan ja oivaltamaan itsenäisesti, sanoo Ängeslevä.

(Kuvat Petri Kivinen)

Yhteyshenkilöt
– Arto Suvilahti, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n Kanta-Hämeen alueosaston puheenjohtaja, yrittäjä Sähkö-Suvilahti Oy, puh 040 451 5848, info@sahkosuvilahti.fi
– Lehtori Jukka Ängeslevä, puh. 050 509 0751, jukka.angesleva@hmledu.fi
– Timo Kekkonen, toimitusjohtaja, STEK ry, gsm 050 500 3214, timo.kekkonen@stek.fi
– Janne Käpylehto, gsm 045 359 6945, janne.kapylehto@gmail.com

Lyseon koulu on yksi neljästä Hämeenlinnan yläkoulusta. Koulussa on 462 oppilasta ja 40 opettajaa. Yleisopetuksen lisäksi Lyseon koululla on myös 10. luokka, 2 pienluokkaa ja maahanmuuttajien valmentava opetus.

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry on sähköisen talotekniikan asiantuntija, edunvalvoja, vahva vaikuttaja ja johtava tiedon tuottaja. Liiton yli 3 000 jäsenyritystä rakentavat ja pitävät kunnossa sähkö- ja televerkot ja huolehtivat siitä, että kaikki toimii – valaistus, lämmitys, tietoliikenneyhteydet, antennit, hissit, turvajärjestelmät, koneet – kotona, työpaikalla, julkisissa tiloissa ja ulkona. STUL ry:llä on 16 alueosastoa, joista kukin lahjoittaa oman alueensa peruskoululle Voimala-paketin.

Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry
on yleishyödyllinen yhdistys, joka edistää sähkön turvallista, energiatehokasta ja älykästä käyttöä. STEK tuottaa sähköön ja energiaan tutustumista helpottavia opetusmateriaaleja opettajille. STEKin jäseniä ovat muun muassa Teknologiateollisuus ry, Energiateollisuus ET ry, Sähkö- ja teleurakoitsijoiden liitto sekä Sähköteknisen Kaupan liitto ry.

Janne Käpylehto
on palkittu tietokirjailija, keksijä ja energia-aiheisten työpajojen ja kurssien pitäjä. Hän on tehnyt laajasti asiantuntijatehtäviä erityisesti energia-alalla sekä toteuttanut poikkitieteellisiä energiaprojekteja.

2018-09-10T09:57:43+00:00