STEK ry tukee Metropolian Myllypuron jättikampuksen kehittämistä

Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry tukee parhaillaan valmistumassa olevan Metropolian Myllypuron kampuksen kehittämistä myöntämällään apurahalla.

Uusi kampus valmistuu kahdessa vaiheessa heinäkuussa 2018 ja elokuussa 2019 ja kampukselle siirtyvät sosiaali- ja terveysala, rakennus- ja kiinteistöala, korkeakoulun johto sekä keskitetyt yhteiset toiminnot.

Talotekniikan koulutuksessa on jo lähdetty kehittämään valmiuksia kerätä kampuskiinteistön tietomassoja. Tämän Big Datan keskitetyllä monitoroinnilla mahdollistetaan älykäs sähkön ja energian kulutus. Tavoitteena on luoda Myllypuron kampukselle aivan uudentyyppinen, älyyn ja digitaalisuuteen perustuva, hyvinvointia ja energiatehokkuutta edistävä innovaatioympäristö, joka kiinnostaa kansainvälisiä toimijoita, tuottaa uusia palveluita ja ratkaisuja kiinteistöalalle sekä parhaimmillaan mullistaa alan perinteiset liiketoimintamallit.

STEK ry:n toimitusjohtaja Timo Kekkonen korostaa, että Metropolian hanke liittyy mainiolla tavalla sähköalan toimijoiden Hyvinvointia sähköllä -visio 2030:n, joka on alan oma näkemys tulevaisuudesta ja sähkön roolista osana jokapäiväistä elämää. Vision yksi teema on viihtyisien, energiatehokkaiden rakennusten käytettävyys aktiivisen kuluttajan, energian varastoinnin, sähköistysratkaisujen ja automaatio-ohjauksen näkökulmasta. – Metropolia on saanut meiltä aiemminkin apurahoja, mutta nyt tuemme Metropoliaa ja rakentuvaa kampusta uudessa mittakaavassa, jatkaa Kekkonen.

– Näiden ratkaisujen tuominen suurelle korkeakoulukampukselle on Suomessa jotain aivan uutta. Metropolian muutaman vuoden sisällä valmistuva Myllypuron jättikampus (noin 8000 opiskelijaa ja 700 työntekijää) tarjoaa ainutlaatuisen pilotointiympäristön, sillä kampukselle sijoittuu koko suuri rakennus-, kiinteistö- ja talotekniikan koulutus, kuvailee yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Tuire Ranta-Meyer.

– Älyratkaisujen ja teknologisten alustojen liittäminen suurten kiinteistömassojen talotekniikkaan ja säätömahdollisuuksiin on tällä hetkellä suuren kiinnostuksen kohteena niin energian säästön, turvallisuuden kuin käyttäjien vireyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Myös teollinen internet ja paikannuksen ratkaisut synnyttävät uusia palveluja, kertoo projekti-insinööri Harri Hahkala.

Lisätietoja:
Tuire Ranta-Meyer
johtaja, yhteiskuntasuhteet
Metropolia Ammattikorkeakoulu
etunimi.sukunimi@metropolia.fi
p. 050 526 2002

Harri Hahkala
projekti-insinööri, kiinteistö- ja talotekniikka
Metropolia Ammattikorkeakoulu
etunimi.sukunimi@metropolia.fi
p. 0400 828 636

Timo Kekkonen
toimitusjohtaja
STEK ry
etunimi.sukunimi@stek.fi
p. 050 500 3214

2018-08-22T12:38:03+00:00