Valaisimien asennus

Valaisimen kattoon liittäminen voi vaikuttaa suhteellisen yksinkertaiselta toimenpiteeltä, Asiaa mutkistavat kuitenkin vuosien varrella tapahtuneet monet muutokset rakennusten sähköasennuskäytännöissä ja valaisimien rakenteessa. Muutoksia ovat muun muassa seuraavat:

1. Valaisimet olivat aikaisemmin yleisesti ns. luokkaa 0, eli niissä oli vain yksinkertainen eristys ja niitä käytettiin tiloissa, joissa käyttöolosuhteita pidettiin vaarattomina ja mm. lattiat olivat eristäviä. Nykyään valaisimet ovat joko suojamaadoitettuja eli luokkaa I tai kaksoiseristettyjä eli luokkaa II tai pienoisjännitteisiä eli luokkaa III. Näitä valaisimia voidaan käyttää kaikissa tiloissa.
2. Muutama vuosikymmen sitten riippuvalaisimet (valaisin riippuu johdon, ketjun tms. varassa katosta) olivat nykyistä yleisempiä. Niitä on toki yhä, mutta aikaisempaa tavallisemmiksi ovat tulleet valaisimet, jotka asennetaan suoraan kattopintaa vasten katossa olevan sähköasennusrasian päälle tai kiinteän syöttöjohdon esiintulokohtaa vasten.
3. Vanhojen talojen kattovalopisteet varustettiin valaisinliittimellä, jossa on eristetyt ruuvilla kiristettävät liittimet. Aikaisemmin liittimien eristys oli posliinia ja liitin näytti sokeripalalta. Siitä on tullut vieläkin toisinaan käytettävä nimitys sokeripala. Uudemmissa taloissa käytetään yleensä kiinteästi asennettuja valaisinpistorasioita.
4. Vanhemmissa taloissa olohuoneiden kattovalopisteet varustettiin tavallisesti ns. kruunukytkennällä. Jos myös liitettävä valaisin oli kruunukytkentäinen esim. kattokruunu, jossa oli useita lamppuja, voitiin valotehoa säätää kytkemällä kaksiosaisella kytkimellä joko puolet tai kaikki kruunuvalaisimen lamput päälle. Uudemmissa taloissa kruunukytkentä on yleensä korvattu himmentimellä, eikä kruunukytkentäisiä valaisimia juurikaan ole myynnissä.
5. Aiemmin tavallisten asuinhuoneiden pistorasiat olivat suojamaadoittamattomia, ja myös kattovalopisteet olivat ilman suojajohdinta. Uusissa taloissa kaikki pistorasiat ovat suojamaadoitettuja (sukoja), ja vastaavasti myös valaisinpistorasiat suojamaadoitettuja ja suojajohtimella varustettuja.
6. Johdinvärit muuttuivat 70-luvun alkupuolella. Nykyisin suojamaadoitusjohdin on keltavihreä, nollajohdin on (vaalean)sininen ja vaihejohdin on tavallisimmin musta tai ruskea, mutta joskus myös valkoinen tai harmaa. Myös eräitä muita värejä voi olla vaihejohtimena. Aiemmin ei yleensä käytetty suojamaadoitusjohdinta vaan asennuksessa käytettiin nollausta.  Siirrettävissä johdoissa suojamaadoitusjohdin oli tavallisimmin punainen (ei kuitenkaan aina). Nollajohdin oli  (vaalean)harmaa. Yleisin vaihejohtimen väri oli musta, mutta muitakin värejä käytettiin paljon, myös yksiväristä keltaista ja vihreää ja eräissä tapauksissa punaista.
7. Suojamaadoitetun laitteen maadoituspiirin oikea kytkentä on hyvä tarkistaa toimenpiteiden jälkeen esim. yleismittarilla. Pelkästään johdinvärien perusteella ei voi aina varmuudella päätellä mikä johdin on mikäkin, Pelkästään johdinväreihin ei saisi luottaa senkään takia, että aiemmat kytkennät on voitu tehdä väärin. Vaihejohdin tai -johtimet on syytä aina tunnistaa jännitteenkoettimen avulla ottaen huomioon valaisinta ohjaavan/ohjaavien kytkimien asennot.

1. Jos olet liittämässä vanhaa valaisinta uuteen paikkaan, tarkasta valaisimen tyyppi ja kunto. Jos valaisin on huonokuntoinen, esim. johtimien eriste on murtunut tai lampunpitimet ovat irrallaan, korjauta valaisin. Vanhat valaisimet ovat useimmiten vain peruseristettyjä eli suojausluokkaa 0, eikä niitä voi ilman muuttamista käyttää uusissa asunnoissa, joissa on suojakoskettimella varustetut pistorasiat. Nämä valaisimet pitää muuttaa luokan I tai II laitteiksi.
2. Katkaise jännite luotettavasti työkohteesta ennen työn aloittamista. Varmistu jännitteettömyydestä esim. jännitteenkoettimella. Huolehdi, ettei jännitettä voida kytkeä päälle kesken työskentelyn.
3. Varmistu siitä, mikä johdin on tarkoitus liittää mihinkin. Jos olet epävarma, pyydä ammattilainen apuun.
4. Älä missään tapauksessa kytke kiinteän asennuksen vaihejohdinta liitettävän valaisimen suojajohtimeen (keltavihreä johdin tai liittimessä maadoitustunnus). Tällöin valaisimen runko tulee jännitteiseksi aiheuttaen välittömän hengenvaaran. Ole erityisen tarkkana vanhojen rakennusten kruunuvalopisteissä, joihin tavallisesti tulee kaksi vaihejohdinta ja yksi nollajohdin, mutta ei suojajohdinta ollenkaan.
5. Älä koskaan jätä valaisinta roikkumaan niin, että paino kohdistuu suoraan kuparijohtimien liittimiin. Tällöin johtimet voivat helpostikin ajan kanssa irrota hallitsemattomasti ja vaarallisesti. Ripustamiseen käytetään kattokoukkua niin että paino kohdistuu riippuvalaisimen koko johdinvaippaa puristavaan osaan (vedonpoisto). Raskaammilla valaisimilla johdon rinnalla käytetään erillistä ketjua tms. Kattopintaan asennettavaksi tarkoitettu valaisin kiinnitetään ruuveilla kattoon tai lenkillä kattokoukkuun.
6. Ole huolellinen johdinliitosten teossa ja kiristä ruuviliitokset riittävän tiukkaan. Valaisin kuumenee ja jäähtyy elinaikanaan satoja tai tuhansia kertoja. Jokaisen lämpenemisjakson aikana liitosten metalli pyrkii aavistuksen laajenemaan ja jäähtyessä vastaavasti supistumaan. Huolimaton liitos voi siksi ajan kanssa löystyä, jolloin liitos kuumenee voimakkaasti, ja voi pahimmillaan aiheuttaa tulipalon.
7. Ole myös huolellinen johtimien kuorinnassa, ettei johdinsäikeitä katkea tai johdineristys vahingoitu päällimmäistä vaippaa kuoriessa. Älä kuori liian pitkältä matkalta.
8. Jos joudut liikuttelemaan tai käsittelemään kiinteän asennuksen johtoja, ole varovainen ettet vahingoita niitä. Edellisen valaisimen kuumuus on voinut haperruttaa johdineristeitä. Erityisen varovainen on syytä olla 50-luvulla tai sitä ennen rakennettujen talojen alkuperäisjohtimien kanssa.
9. Ennen kuin kytket jännitteen liittämääsi valaisimeen, varmistu että kytkennät, ripustus ja muut kiinnitykset on tehty oikein ja asianmukaisesti. Jos valaisin on suojamaadoitettavaa rakennetta varmistu erityisesti, ettei verkon mikään vaihejohdin ole kytkettynä valaisimen suojamaadoitusliittimeen tai -johtoon.