…………….. kysyi 1 kuukausi sitten
Hei,
Haluaisin tiedustella, että onko mahdollista, että sähkö pystyisi kulkemaan putkistoissa siten, että se aiheuttaisi sähköiskun vaikkapa käsienpesualtaan käyttö? Pohdin, että onko teoriassa siis mahdollista, että esimerkiksi vesiboileri menisi jotenkin rikki ja se työntäisi sähköä putkistoihin ja saisi jonkun alueen sähköiseksi, kuten juurikin jo aikaismemin mainitsemani käsienpesualtaan? Estävätkö maadoitetut pistokkeet tälläisen? 

1 vastausta
Asiantuntija vastasi 1 kuukausi sitten
Periaatteessa jännite voi levitä johtavia metalliputkistoja pitkin siten, että se aiheuttaisi vaarallisen tilanteen. Käytännössä tällainen tilanne ei kuitenkaan ole mahdollista, koska putkistoon liittyvä lämminvesivaraaja, vesipumppu tai vastaava on suojamaadoitettu ja laitteessa sattuva vika kytketään nopeasti pois. Lisäksi putkistot liitetään potentiaalintasaukseen, jolla putkisto ja sen lähellä olevat muut johtavat osat kytketään yhteen ja myös suojamaadoitukseen. Tämä estää vaarallisten jännitteiden syntymisen. Vaarallisen jännitteen esiintyminen vaatii siis asennusten olevan virheellisiä kahdella tavalla ja käytännössä tällainen tilanne on hyvin harvinainen.